Avotyössä on vaaranpaikkoja

 

Kehitysvammaisten kohtelussa on vastakkain toisaalta huollon alaisuus ja kuntouttaminen ja toisaalta vammaisen henkilön oma tahto. Koska jokainen vammainen on erityistapaus, on yleisten periaatteiden soveltaminen vaikeaa. Tämä tarjoaa mahdollisuuden käyttää vamman suomaa tilaisuutta väärin. Yksi yleinen kehitysvammaisten ”kuntouttamisen” muoto on avotyö. Siinä kehitysvammainen laitetaan tekemään erilaisia avustavia tehtäviä, mm. keittiössä, siivoamisessa, rakennusalalla. Useat kaupungit tilaavat palveluja yrityksiltä, joilla on ”avotyön” tekijöitä. Asiantuntijat tunnustavat avotyöhön liittyvät oikeudelliset ristiriidat.

Avotyön olemassaoloa perustellaan sillä, miten se “parantaa itsetuntoa” ja “saa tuntemaan itsensä hyödylliseksi”. Avotyön toinen puoli on se, että siitä saadut tulot eivät riitä sormukseen, saatikka asuntoon. Avotyötoimintaa, ns. kuntouttavaa työtoimintaa tarjoitaan myös työttömille ja osatyökykyisille. Tällöinkin sen hyvää tarkoittava, rohkaiseva tuki on paljon verrattavaissa ansioon. Lisäksi tämän muotoinen ilmainen työ heikentää alan muiden työläisten asemaa.

Työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja on tutkinut avotyötä ja on pitänyt sitä laittomana. Nyt hän on sitä mieltä, että ”tällä hetkellä se, että avotyötoiminnan käytännön järjestelyt ovat riistäytyneet käsistä ja synnyttäneet työoikeuden näkökulmasta melkoisia vaaranpaikkoja. Tosin vaarat eivät näytä johtaneen eivätkä johtavan toiminnan laillisuuden arviointiin.”

Avotyön ongelmista työn tekijän näkökulmasta kirjoittavat taivo.org -sivustolla Tuomas Kuusniemi, Kaj Fredriksson ja Lauri Nissinen.

Vaikka tekee työtä siinä kuin muutkin, avotyön tekijää ei lasketa työntekijäksi – hän ei kartuta eläkettä, ei voi kuulua ammattiyhdistykseen, ei nauti työterveydenhuollosta tai sairaslomista, ei kerrytä lomaa, ei saa työsopimusta, eikä saa edes palkkaa.

Palkan sijasta avotyön raatajaa palkitaan kunnan “työosuusrahalla”, joka voi olla niinkin “ruhtinaallinen” kuin 12 € päivässä – mutta käytännössä summa on keskimäärin 5 € päivässä. Nämä rahat siis päivässä, ei tunnissa! Tällä “suunnattomalla” rahavirralla avotyön tekijöiden monesti odotetaan maksavan työpaikkaruokailusta ja usein matkoistakin; ei ole harvinaista että työpäivän kulut ovat korvausta korkeammat.

Samaa ongelmaa esiintyy kaikilla niillä aloilla, joissa kaupunki tilaa palveluja ja jossa toimii alihankkijaketjuja, muun muassa rakennusalalla.  Työn suorituksesta maksettu reilun kohtuullinen korvaus häipyy siinä töiden ketjutuksessa.  Lopulta varsinaisen työn saattavat tehdä ne alipalkatut, joilla ei ole edes kunnon sopimuksia saatikka työterveyshuoltoa.

Kaupungilla onkin suuri vastuu siitä, että työehtosopimuksia noudatetaan ja pidetään huolta turvallisuudesta.

Kaupunkimme pitää tehdä sopimukset niin tiukasti huolella, että näitä alan ehtoja noudatetaan joka tasolla. Lisäksi pitää edistää monimuotoisuuden ottamista huomioon työelämässä ja työelämäpalveluissa. Tulee vaatia yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmien toteuttamista ja niiden noudattamista myös ostopalvelujen tarjoajilta.

Kannattaa kuunnella Jukkapoikaa, joka laulussaan Jokaiselle Hommaa kiteyttää asian hyvin.

Muuten, Kehitysvammaliiton vaalitunnus on ”En unohda sinua”. Se näkyy otsikkokuvassa.

 – Maria Sund